Kerhotoiminta

MYY:n alla toimii useita kerhoja jotka järjestävät erilaista toimintaa myyläisille. Toiminnan tyypistä riippuen kokoontumiset sijoittuvat usein Viikkiin, esimerkiki Biokeskus 3:n kerhohuoneelle tai Viikki Think Companyn tiloihin, tai muualle lähiympäristöön. Kaikki ovat tervetulleita mukaan kerhojen toimintaan. Tulevista tapahtumista ilmoitetaan MYY:n sosiaalisen median kanavissa sekä sähköpostilistalla.

Alta voit lukea lisää kerhojemme toiminnasta.

Kalakerho Vimmat

Vimmat on MYY ry:n kalakerho, jossa porukalla harrastetaan kaikkea kalastukseen ja kaloihin liittyvää, esimerkiksi kalastusta, kalojen bongaamista, perhosidontaa ja kalaruokien tekoa. Tykätään myös saunoa ja sen myötä pyritään joka vuosi järjestämään ainakin yksi saunailta. Ollaan tällä hetkellä hyvin aktiivinen kerho ja kaikenlaiset tapahtumaehdotukset otetaan mielellään vastaan.

Vimmojen vastaavat vuonna 2025 ovat Antti Pilpola, Vertti Manninen ja Lauri Kähkönen.

Lintukerho

MYY:n lintukerho järjestää kaikille avoimia linturetkiä sekä muita lintuteemaisia tapahtumia. Retket suuntautuvat pääosin Viikin ja Vanhankaupunginlahden alueelle, mikä onkin yksi pääkaupunkiseudun parhaista lintupaikoista! Lintukerho on vasta aika nuori kerho, joten mitään erityisiä perinteitä ei ole vielä ehtinyt syntyä. Tarkoituksena on kuitenkin nauttia yhdessä lintuharrastuksesta, nähdä kaikenlaisia mielenkiintoisia lajeja ja oppia uutta. Lintukerhon tapahtumiin ovat tervetulleita ihan kaikki, ennestään ei tarvitse tietää tai osata mitään. 

Vastaavat vuonna 2025 ovat Jesse Haapasalo, Lea Fewer, Venla Larpi, Silja Veikkolainen, Siiri Reini, Senni Kaavinen ja Helka Walldén.

Liikuntakerho

Liikuntakerho eli tuttavallisemmin liikkakerho järjestää kaikenlaista urheilullista ja liikuntateemaista toimintaa. Liikkakerho on esimeriksi järjestänyt pihapelitapahtumia sekä erilaisia lajikokeiluja, joissa on päässyt testaamaan mm. hapkidoa, kilpatanssia ja crossfittia. Tavoitteena on nauttia liikkumisen ilosta muiden myyläisten ja myyläistenmielisten kanssa. 

Vastaavat vuonna 2025 ovat Anna Westerling, Emmi Aivola, Essi Kaila ja Otso Puhalainen.

Käsityökerho

 Kässäkerho järjestää kaikenlaisia tapahtumia käsitöihin ja taiteeseen liittyen. Meidän kanssa pääset hengailemaan, työpajailemaan ja ekskuilemaan, tutustumaan muihin ja oppimaan uutta!

Viime vuonna kässäkerho urakoi valaan ja Ripan läksijäislahjatilkkupeiton parissa. Sen lisäksi ommeltiin haalarimerkkejä ja askarreltiin tasseleita aikuisviihdevastaavan ja burleskitaiteilijan kanssa. Kässäkerholla on vaikka mitä materiaaleja ja työkaluja, eli jos on jotain mielessä, tule mukaan meidän Whatsapp-ryhmään tai vedä kässäkerhon vastaavaa hihasta. Me ollaan paljon kertsillä, mutta myös Think Companyn ja Pupun tilat on meidän käytössä. Tänä vuonna järjestämme rentoja keskiviikkohengailuja, Wine & Paint-illan, DIY haalarimerkkipajan ja mahdollisesti vappuvilttipajoja.

Eli paljon jännää tulossa!

Tässä kerhossa, niin kuin muissakin, ei tarvitse osata mitään, vaan yhdessä opitaan ja kokeillaan! Eli rohkeasti mukaan vaan!

Vastaavat vuonna 2025 ovat Riikka Puska ja Ursula Rinta-Jouppi.

Erja- ja Kurja

Erja- ja Kurja-kerho on MYY:n elokuva- ja kulttuurikerho. Järjestämme satunnaisesti elokuvailtoja ja kevään 2023 aikana järjestettiin esimerkiksi teatterikäynti. Ajatuksena on järjestää myös museo- ja taidenäyttelyvierailuja. Erja- ja Kurja-kerhon toimintaan ovat kaikki tervetulleita matalalla kynnyksellä.

Vastaavat vuonna 2025 ovat Tuuli Hämäläinen, Emmi Kämäräinen, Anni Kujala ja Milla Kallio.

Kasvisruokakerho

Kasvisruokakerhon tarkoituksena on edistää kasvipohjaisen ruoanlaiton osaamista MYYn jäsenistössä. Kerhon on ollut lähivuosina horroksessa, joten tämän pestin pystyy ottamaan itselleen ja luomaan siitä juuri sellaisen kuin mikä tuntuu hyvälle! Kerhossa voi järjestää esimerkiksi pullailtoja tai fine dining -elämyksiä. Vain luovuus on rajana (ja kasvipohjaisuus)! ❤️ 

Vastaava vuonna 2025 ovat Riikka Puska ja Vertti Perttilä.

Musakerho

Musakerho on musiikista kiinnostuneille ja innostuneille tarkoitettu kerho. Kerho järjestää satunnaisesti musiikkiaiheisia tapahtumia. Musakerho on järjestänyt esimerkiksi jamisessiot, mutta myös muunlaisia tapahtumia on mietinnässä. Mahdollisia tapahtumia voi olla esimerkiksi biisinkirjoituspaja ja soitintenkokeiluiltama. Kerho ottaa myös ideoita vastaan. Kerhon tapahtumiin on kaikki tervetulleita, osallistuminen ei vaadi esimerkiksi aiempaa kokemusta soittamisesta. Tervetuloa musisoimaan!

Vastaavat vuonna 2025 ovat Nestori Tähtinen, Viivi Isotalo, Riikka Puska, Oskari Pokela ja Luukas Annala.

Huispausjoukkue MyyRyhmyt

MyyRyhmyillä ei ole toimintaa vuonna 2025.

Taidekerho

Taidekerho ei ole toiminnassa vuonna 2025.

Luontokerho

Luontokerholla ei ole toimintaa vuonna 2025.

Alumnikerho

Alumnikerholla ei ole toimintaa vuonna 2025.

Lintukerho retkellä Viikin pelloilla keväällä 2023